Van Halenin debyytti on niitä levyjä, joista ei ajatellut koskaan tykkäävänsä, tai ehkä edes kuuntelevansa. Hevi ei oikein ole omaa alaani, hyviä bändejä toki on, mutta kun progessakin riittää tuntemattomia artisteja, joten miksi laittaa pyörimään jotain tälläistä.. Kyllähän sitä kersana tuli Jump-biisiä kuunneltua, mutta sittemmin ajatellut että tuskin tulen Van Halenista koskaan tykkäämään.
No, tästä levystä tuli luettua niin paljon kehuja että pitihän se kuitenkin testata. Monille kiekko taisi olla aika nostalginen, ja myös sellainen jonka musiikki oli aikoinaan ennenkuulumatonta. Biisilistaa lukiessa tuli mieleen että taitaa olla myös niitä albumeita, jossa on alkupuolella ne tunnetuimmat biisit.. Siis ehkäpä jopa koko bändin tuotannon tunnetuimmat. Ja onhan se niin, mutta kelpo musiikkia on toisellakin puoliskolla. Musiikki ei ole myöskään liian vakavaa.
Ihan oikeasti, tykkään tästä levystä. Aina joskus iskee kaikenmaailman jazz-, kantri-, klassinen yms. -kuumeita. Nyt on pienoinen hevikuume. Motörheadia lähinnä kuunnellut, ja AC/DC:tä, ei kummempia. Kirjastosta tuli lainattua kirja nimeltä 101 Heavy Metal -albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Hämmentävä kirja, teksti on välillä sekavaa ja virheitä löytyy, esim. Black Sabbathin Master of Realityn mainitaan olevan vuodelta 2005, ja Iron Maidenilta kehutaan Piece of Mind -BIISIÄ. No, kai tuosta joitain hyviä levyjäkin löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti