Peter Gabriel, todellinen taiteilija

Genesis on maailman paras bändi, ja lähinnä Peter Gabrielin aikakauden ansiosta. Joten pitäähän minun tykätä myös miehen soolotuotannosta. Mutta, en sanoisi että olen suurin fani. Ehkä syynä on että en ole löytänyt yksittäistä levyä joka on todella kolahtanut. Joskus ajattelin vertaispaineen alla että III on se mestariteos. Sitten pidin neljännestä, vaikka siinä lähinnä ensimmäisestä puoliskosta. Ja onhan So toki hyvä.

Nykyään olen kuunnellut eniten Usia, mutta en sanoisi sitä vielä suosikikseni. Enemmän olen alkanut arvostaa soolo-Gabrielia taiteilijana, joka tekee omaa juttuaan. Esimerkiksi So voi olla jonkin mielestä helppoa poppia suurelle yleisölle. Ja jossain määrin onkin. Mutta mitä tekee Gabriel tuollaisen megamenestyksen jälkeen? Julkaisee levyn kuusi vuotta myöhemmin, ja pistää alkupuolelle putken  rauhallisia biisejä, sellaisia joista ei hittejä voisi oikein tullakaan. Viime aikoina olen kuunnellut Usilta päätösbiisi Secret Worldia. Se oli aikaisemmin niitä kappaleita, joista en muistanut mitään. Nyt se on yksi suosikkejani. Nimessäkin on jotain taikaa, varsinkin kun yksi Gabrielin livelevyistä on nimeltään Secret World Live. Pitää joskus siihen tutustua.

Usin jälkeen miehellä on toki ollut vaikka mitä projekteja, mutta seuraava varsinainen studioalbumi Usin jälkeen oli Up (2002), ja sille ei olekaan seuraajaa vielä tullut. No, ollaan tässä itsekin samalla lailla saamattomia. Muistan nähneeni Upin ilmestymisen aikoihin The Barry Williams Shown videon Levyraadissa (!), ja on sen jälkeen pitänyt katsoa se uusiksi..

Joka tapauksessa, kun kuuntelee Usin ja Upin hienoja biisejä kuten Blood of Eden ja Sky Blue, voi vain toivoa että Gabriel saa kunnon soololevyn vielä aikaiseksi. Että löytyisi taas ne pari mestariteosbiisiä, joita voi tehosoitella. Vaikka toki herra osaa myös albumikokonaisuuksia tehdä.

Pilvikartasto ja Only God Forgives

Pilvikartasto (Cloud Atlas) on todella hieno elokuva, mutta läheltä oli ettei se jäänyt näkemättä. Ensinnäkin Pilvikartasto on kolmituntinen, ja jakaa mielipiteitä. Lyhyempiin mielipiteitä jakaviin teoksiin tartun joskus helpostikin (tuo Only God Forgives), kolme tuntia ei ole kiva jos se on vain kärsimystä. Toisekseen Pilviatlas oli kadonnut Netflixistä, jossa se oli katselulistallani. Onneksi olin tallentanut sen Neloselta. Kyseessä ei ollutkaan ihan niin tuore elokuva kuin muistin, kun televisiossa jo pyörii.

Pilvikartastosta en ala sen kummempia selittämään, sillä mielestäni on parasta aloittaa tälläisen elokuvan katselu kun ei tiedä mitään. Siitä tuli tosin mieleen, että en ole varma toimiiko tämä lisäkatseluilla. Pitänee joskus vuosien päästä testata. Jos Pilvikartasto iskee, niin voi suositella Mr Nobodyä, josta en kyllä muista paljoakaan. Ehkä molemmat voisi katsoa joskus putkeen..


Pilvikartasto jako ehkä mielipiteitä, mutta se ei ole mitään Only God Forgivesin rinnalla. OGF:n kohdalla elokuvaa kuitenkin ilmeisesti enemmän vihataan. Periaatteessa ymmärrän miksi, mutta osasyy vastaanottoon on varmasti se että ohjaaja Nicolas Winding Renfin edellinen elokuva oli Drive, jossa myös tähtenä oli Ryan Gosling. Pidin Drivestä, ja pidin myös Only God Forgivesta kun näin sen ensimmäisen kerran. Hienointa elokuvassa onkin kuinka ohjaaja on tehnyt ihan sellaisen elokuvan kuin haluaa, suorastaan anti-Driven, välittämättä tippaakaan odotuksista. Pari kohtausta jopa nauratti sen takia.

Juoni ei ole kummoinen, Only God Forgives on pieni tarina perheestä jonka jokainen jäsen tuntuu olevan häiriintynyt sekopää. Elokuva näyttää hienolta, ja koska se kestää vain 90 minuuttia, niin voin jopa suositella. Ehkä et tykkää, mutta sanoisin että tämä jää ainakin mieleen. Siinä on jotain samaa kuin samoihin aikoihin ilmestyneessä Spring Breakersissa.