Joskus minulla on elokuvasta kovat ennakko-odotukset, joskus ei, vaikka kyseessä olisikin ohjaaja josta pidän. Richard Linklateria arvostan, vaikka ei hänen tuotantonsa kovin tuttua ole. Boyhood on kehuttu suunnilleen taivaisiin, mutta itse ajattelin vain katsoa sen hypestä välittämättä. Ehkä vähän odotukset kasvoivat, kun dvd-varauksen kanssa oli sekaannus kirjaston kanssa, ja sain odottaa vielä ylimääräisen viikon.
Niin, lainasin elokuvan kirjastosta, mitä olen päättänyt harrastaa tulevaisuudessa enemmänkin. Onhan se kiva, että tekijöille menee pari senttiä. Edellinen katsomani elokuva, Michael Haneken Amour oli myös lainattu. Boyhoodin tapaan myös sitä on muuten kehuttu vuosikymmenen parhaisiin kuuluvaksi. Alunperin aioin katsoa Boyhoodin ihan teatterissa, kun se tuli jopa tännepäin, mutta silloin pyöri samaan aikaan eräs toinen elokuva, ja nämä 2.5h elokuvat olisi pitänyt katsoa putkeen.. Päätin että Boyhood toimii varmasti hyvin dvd:ltäkin.
Jokatapauksessa, realististen odotuksien ansiosta Boyhood oli sitä mitä halusin. Se ei ole mikään suuri elokuva, vaikka sitä tehtiin 12 vuoden ajan, ja kestoa on yli kaksi ja puoli tuntia. Boyhood on vain erään pojan elämää, ilman mitään suurempia tapahtumia. Jossain vaiheessa tuotantoa tarinalle tärkeä lapsinäyttelijä menetti mielenkiintonsa, onneksi Linklater taivutteli hänet mukaan sen sijaan että olisi lisännyt jonkin traagisen onnettomuuden.
On sääli että elokuva on kotimaassaan saanut R ratingin, eli alle 17-vuotiaat eivät pääse sitä yksin katsomaan. Boyhoodhan on nimenomaan teineille sopiva elokuva, vaikka tietenkin useimpia ei vielä lapsuuden muistelu kiinnosta. No, Yhdysvaltojen luokitusjärjestelmähän on tunnetusti vitsi, ja taisin lukea jotain uutisia että tietyt teatterit olivat luvanneet päästää nuorempiakin yksin sisään.
Tässä postauksessa ei ehkä ole hehkutusta, sillä muodostan vieläkin "lopullista mielipidettä". Erittäin hyvä Boyhood ehdottomasti on, sitä tulee mietittyä aina välillä (katsomisesta on jo jonkin aikaa, vaikka yritän kirjoittaa elokuvista, kirjoista yms. tuoreena) ja trailerikin saa välillä aikaan kylmät väreet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti