Harri Nykänen: Likainen Harri

Luin Likaista Harria käsittelevän uutisen sen ilmestymisen aikoihin, ja tiesin että tässä on kirja jonka haluan lukea. Rikostarinoita, konflikteja pomojen kanssa, juttua toimittamisesta ennen vanhaan (eli ennen 2000-lukua). Varmasti kiinnostavaa, vaikka kirja ei olisi hyvä. Vasta kirjavarausta tehdessäni tajusin että Harri Nykänen on mies Raid-kirjojen takana. En ole niitä koskaan lukenut, enkä niiden pohjalta tehtyä tv-sarjaa katsonut, mutta silti tunsin itseni tyhmäksi.

Nykänen on siis menestynyt kirjailija, joten yllätyin että teksti ei oikein tehnyt vaikutusta. Mieleen tuli jopa Simo Rantalaisen Hyvät, pahat ja munat, jossa samalla lailla kömpelösti mainittiin että nyt on tulossa pitkä lehti/kirje yms. lainaus. Kirjaa ei myöskään auttanut se että ilmeisesti sitä ei ollut oikoluettu. Aihe on toki erittäin mielenkiintoinen ja tarinat hienoja. Parhaimmillaan Nykänen on loppupuolella, jossa esitetään vähemmän polittisesti korrekteja ajatuksia. Olisi vaikea kuvitella miestä nykyään Hesarin palveluksessa.


Nykänen oli toimittaja aikana, jolloin lehdillä meni hyvin. Kirjan hauskimmassa kohdassa hän sanookin "Sellaisissa turvasatamissa kuin Helsingin Sanomissa tai Yleisradiossa ei minun aikanani koskaan ketään erotettu tekemättömyyden takia. Työpaikka pysyi, kunhan toimittajassa oli elämää sen verran, että suun eteen nostettu peili huurtui". Vääränlainen tekeminen ja sanominen sen sijaan saattoi aiheuttaa potkuja.

Todd in the Shadows ja yhden hitin ihmeet

Todd in the Shadows on julkaissut videoita vuoden suosikki- ja inhokkihittibiiseistä. Aloin seurata Toddin videoita kai kunnolla vasta viime vuoden lopulla, jolloin katsoin mainiota One Hit Wonderland -sarjaa. Siinä esitellään nimensä mukaisesti yhden hitin ihmeitä. Artisteista kerrotaan taustatarinaa, puhutaan sitten isosta hitistä ja sen seuraajayrityksistä, ja lopuksi kysytään olisiko artisti ansainnut enemmän. Jaksoja on jo aika paljon, en ole kaikkia katsonut mutta tietysti kivointa aloittaa niillä jotka muistaa itse parhaiten.

Joitain sarjassa mainittuja ei yleensä mielletä yhden hitin ihmeiksi. Todd kyllä mainitsee usein heti alussa, jos kyseessä on ihan "oikea" monia hienoja biisejä tehnyt bändi. Esimerkiksi Dexys Midnight Runners on yksi tälläinen, vaikka siihen viitattiin yhden hitin ihmeenä jopa Simpsoneissa.

Simpsoneista puheenollen, In-A-Gadda-Da-Vida -jaksossa Todd heittää kohdassa 4:30 omien sanojensakin mukaan pakollisen Simpsonit-viittauksen alta pois. Sen sijaan Butterfly-jakson 12:20 tuli niin puskista että oli pakko nauraa.

Joidenkin bändien kohdalla (Semisonic ja Hanson) Todd julistautuu faniksi. Itsekin muistan noilta kahdelta muita biisejä hittien lisäksi, tietty onhan se tyypillistä että suuren hitin jälkeen seuraavat yritykset saavat vielä vähän radiosoittoa/tv-aikaa. Joissain tapauksissa yhden hitin tekijöiden taustat ovat todella mielenkiintoiset.

One Hit Wonderlandin lisäksi toinen hyvä Todd in the Shadowsin videosarja on Cinemadonna, joka keskittyy Madonnan elokuviin. En itse ole mikään Madonna-fani, ja hänen elokuviaan pidetään yleisesti surkeina, mutta sehän sarjasta hauskan tekeekin.

Kolme ysärithrilleriä

Joku aika sitten tuli jostain syystä mieleen pitää pieni leffaputki, johon kuuluisi kolme ysärileffaa: Takaa-ajettu, Ransom - lunnaat ja Neuvottelija. Kai nämä halusin nähdä, koska olen niitä aina joskus katsonut pätkän sieltä ja täältä, ja todennut erinomaisen viihdyttäviksi. Varmasti olin alusta loppuun nähnyt vain Takaa-ajetun, mutta muidenkin tarina oli varsin tuttu.

Aloitin Takaa-ajetulla (1993), jota yleisesti pidetään noista parhaana, ja melkein klassikkona muutenkin. Katsoin sen kai noin kymmenen vuotta sitten, ja nyt pidin paljon enemmän. Joskus taisin ihmetellä, miksi Harrison Ford meni mukaan tähän, ja jäi sen takia pois Jurassic Parkista. Eipä siinä mitään, menestyneitä ja kehuttuja elokuvia molemmat, mutta jos Ford olisi ollut kaikkien muiden elokuvien lisäksi vielä Jurassic Parkissa.. Leslie Nielsen on näyttelee muuten spoofissa Wrongfully Accused, joka on suomeksi Takaa-haettu. Ja suomalaisessa Mad-lehdessä Ransom oli Ransom - junnaat.

Ransom - lunnaat (1996) tuli katsottua toisena. Siitä olen aina pitänyt, Mel Gibsonin hahmon tv:ssä esittävä uhkaus on aina hieno, ja Gary Sinise on loistava. Nyt kyllä häiritsi, että elokuvassa oli Takaa-ajetun tapaan lopussa mielestäni ihan turha toimintakohtaus. Molemmissa elokuvissa sankari voisi jossain vaiheessa vain luovuttaa ja antaa poliisin hoitaa loput. Mutta ei, pitää vielä saada mukaan äksöniä.

Neuvottelijan (1998) lopusta muistin, että se oli hieman erilainen, joten ei saatu kolmatta elokuvaa josta olisi voinut saksia viime hetkiä. Tosin pitää mainita, että Ransomin ja Neuvottelijan välissä kävin katsomassa ihan uunituoreen elokuvan, The Revenantin, ja tietenkin tämän muuten hienon elokuvan lopussa oltiin mielestäni liian pitkään puukkohippasilla.

Neuvottelijasta ihmiset tuntuvat pitävän enemmän kuin Ransomista. Itselleni Takaa-ajettu on elokuvana paras, Ransom silti suosikkini, Neuvottelija ei ole huono sekään. Kyllähän tälläisiä viihdyttäviä ysärileffoja voisi katsoa useamminkin, ei kai niitä nuorena tullut kaikkia telkusta nähtyä. Tietysti voisi katsoa myös niitä uudempia, jotain Fracturen (2007) tyylisiä.