Leffaputki

Alkuvuodesta katselin leffoja ihan hyvin tahtiin, mutta sitten ei jotenkin jaksanut. Maaliskuussa katsoin kaksi, huhtikuussa en yhtään, ja tätä ennen toukokuun saldo oli yksi. Eihän sitä kannata väkipakolla elokuvia katsella läpi. Mutta itselläni on niin että jos aloitan katselun, niin kyllä nautin usein siitä. Pitää vain saada painettua play-nappia.

No, nyt otin itseäni niskasta kiinni, ja katsoin kahdessa päivässä viisi elokuvaa. Tuollainen tahti on tietysti ihan älytön, ja olihan se aika urakka. Tietty voisi taas pitää leffataukoa, mutta voisi myös katsella pari per viikko, vaikka niin että toinen olisi jokin klassikko/IMDB:n top 250 -listalainen, toinen sitten jokin kulttileffa/hömppä/elokuva muuten vain kiinnostavasta aiheesta.

God Bless America on Poliisiopisto-elokuvista tutun koomikon Bobcat Goldthwaitin ohjaus. Olen aiemmin nähnyt häneltä World's Greatest Dadin, ja nyt voi sanoa että mies osaa kyllä ohjata persoonallisia mustia komedioita.

Snatchin on käytännössä nähnyt, mutten voinut sanoa varmasti että olen katsonut sen alusta loppuun. No, nyt sai merkata yhden leffan taas Top 250 -listalta.

Genesis - osien summa on hyvä dokumentti maailman parhaasta bändistä, vaikka puutteitakin on.

Kovaotteiset miehet on klassikko, mutta alussa ihmettelin mikä tässä nyt on niin hienoa. Tietty 70-luvun kaupunkitunnelma on mukavaa, vaikka usein ankeaa. No, elokuva parantui edetessään selvästi, ja tykkäsin aika paljonkin.

National Treasure oli sitten sitä hömppää, mutta viihdyttävä elokuva, jonka valitsin siksi lopetukseksi. Aika pitkä tosin. Nicholas Cagella on muutama sellainen elokuva jonka voisi katsoa vielä enemmän hömppänä, en tarkoita niitä ihan huonoimpia kuten Wicker Maneja yms, vaan The Scorcerer's Apprenticea ja Season of the Witchia. Yleensäkin voi katsoa fantasiaelokuvia, tai sitten historiallisia. Jotkut King Arthurit ja Russel Crowen Robin Hood voisivat olla ihan viihdyttäviä.

Leppoisa Blur-biisi

Soundin arvostelun innoittamana tuli kuunneltua Ghost Shipin live-versio. Jotenkin tunnelma iski. En tiedä millainen äänityspaikka on, mielessäni pieni klubi, jolla on innokkaita faneja. Jotka silti välillä keskittyvät toisten kanssa jutteluun ja juomien nauttimiseen, koska on niin mukavaa. Studio-versiokin on Tubessa.

Bluriinkiin pitäisi tutustua enemmänkin, Parklife ja The Great Escape ovat jonkin verran tuttuja. 13 on ilmeisesti kulttiklassikko, sellainen jotka Weezerin Pinkertonin kuuntelun jälkeen kiinnostavat. Rauhallinen levy se kai on, Tenderin olen kuullutkin.

Geir Lippestad - Olin Anders Breivikin asianajaja

Paljastuskirjaa on omasta mielestäni vaikea määritellä. Kyllä ne yleensä tunnistaa, kun kirjoittajana on Arnold Schwarzeneggerin vanha tyttöystävä tai prinsessa Dianan hovimestari.

Tämä kirja ei ole paljastuskirja, mutta nimen perusteella voisi päätellä muuta. Norjaksi teos on Det vi kan stå for. Vielä huonompi suomenkielinen nimi olisi jenkkityylinen "Paholaisen asianajaja - Vuoteni Anders Breivikin puolustajana". Olin Anders Breivikin asianajaja ei myöskään ole kovin hyvä kirja. En ole paljastuskirjoja (kai) lukenut, mutta ajattelen niiden useimmiten olevan tälläisiä parin sadan sivun mittaisia. Tietenkin on asioita, joita Lippestad ei voi kertoa vaitiolovelvollisuuden takia. Lyhyydestä huolimatta tuntuu, että samoja asioita toistetaan.

Mietin miksi Lippestad halusi tehdä tämän kirjan. Hän varmaan tienaa muutenkin mukavasti, ja mitään mielenkiintoista kirja ei oikein sisällä. Olisihan hän voinut tarjota tarinansa johonkin aikakausilehteen laajaksi jutuksi. Kai sitä sitten ei ole helppoa sanoa ei. Vaikka olisikin ns. paremmassa asemassa kuin joku ministeriä tapaillut.